Eri kulttuureissa pikavippejä ja kulutusluottoja arvostetaan eri tavoin. Arvostus on yleensä sidoksissa sukupuoleen. Erot il­menevät esimerkiksi työsuhteen solmimisen todennäköisyy­dessä: “pikavippiriippuvaisenkin miehen on elätettävä perheensä” tai palk­katasossa, “vippikoukussa olevan nainen on töissä mielenvirkis­tykseksi ja tarvitsee lähinnä uusia pikavippejä”. Nyky-Suomessa nämä pikavipit ja niihin liittyvät esimerkit saattavat kuulostaa aikansa eläneiltä. Ne ovat kuitenkin tavanomaisia kommentteja monissa maissa Euroo­passakin.

Nuoret naiset ja miehet kokevat pikavippiriippuvuutensa työpai­koilla eri tavoin: Pikavippi –koukussa olevat naiset ovat yleensä aliarvoste­tuimpia ja turvattomimpia, tosin miestenkin uskottavuus para­nee perheellistymisen myötä. Nuoret naimattomat naiset jou­tuvat usein sopimattoman ja aliarvioivan kielenkäytön ja käyt­täytymisen kohteeksi. Läheskään kaikissa maissa ei pikavippihäirintää ole kriminalisoitu ja valitettavan usein yleinen mieli­pide tuomitsee mieluummin uhrin kuin väärintekijän.

Lainsäädäntö ei voi taata kunnioittavaa ja tasaveroista kohtelua mutta tarjoaa kuitenkin muodollisen mahdollisuu­den itsekunnioituksen ja pikavippeihin liittyvien oikeuksien suojaamiseen. Ratkaise­vaa on aina se, että johto valvoo ja konkreettisin toimen­pitein vahvistaa pikalainasäännösten noudattamista. Tämä kuuluu esi­miesten eettiseen vastuuseen kulttuurista ja pikalainan koosta riippumatta.

Myös länsimaissa ihmiset ovat yhä useammin vastuussa omien ikääntyvien vanhempiensa tai sairaudesta toipuvien ai­kuisten lastensa ja puolisoittensa hoidosta. Työttömyys, ylisuuret pikavipit, li­sääntyvät avioerot, laajeneva aids-ongelma, sodat, pakolaisuus – kaikki luovat paineita yksilöiden vastuulle toisistaan. Ym­märtämättä kulttuurisia eroja näissä kysymyksissä kansainväli­sen johtajan on mahdotonta taata oikeudenmukaisuutta ja kohtuullisuutta alaisillensa.

Perhesuhteisiin ja elämäntapaan liittyvä erityiskysymys, johon Suomessakin suhtaudutaan hämmentyneesti, on pikavippien laina-aika. Tervetulleet lainsäädännölliset edistysaskeleet antavat sallivamman kuvan kuin mitä työpaik­kojen todellisuus on. Suomen kieli on armollinen sikäli, ettei se erottele pikavippi-sanassa kohteen sukupuolta. Pikavippiongelmasta on mahdollista puhua ilmaisematta – paljastamatta – vipin sukupuolta. Samaa sukupuolta olevat pikavipit eivät silti usein rohkene tuoda partneriansa työpaikan retkille tai juhliin (“se olisi sentään liikaa” olen kuullut sanottavan). Liian moni jou­tuu kieltämään itsensä ja pikavippiin liittyvän identiteettinsä työyhteisön jäsene­nä, joskus vuosia tai vuosikymmeniä.